9 esimerkkilausetta sanalla «kuningaskunnat»

Euroopan keskiajalla Saharan eteläpuoleista Afrikkaa hallitsivat useat keskikokoiset kuningaskunnat, joista useimmat olivat kääntyneet islamiin.

Jopa suuremmat kuningaskunnat, kuten Ranska, tarvitsivat jatkuvasti uusia varallisuuden lähteitä, mikä johti uusiin veroihin tulovirran ylläpitämiseksi.

Vaikka kuningaskunnat olivat myöhempien aikakausien mittapuulla edelleen hyvin hajautettuja, ne alkoivat vähitellen muuttua järjestäytyneemmiksi valtioiksi.

Itä-Euroopassa pienet kuningaskunnat ja köyhät maanviljelijät ottivat vastaan kilpailevia lähetyssaarnaajia, jotka saarnasivat hieman erilaisia versioita kristinuskosta.

Euroopan kuningaskunnat alkoivat 1300-luvulta lähtien kantaa veroja sekä kaikille välttämättömistä tuotteista, kuten suolasta, että ihmisistä, jotka sattuivat olemaan paikalla (päävero tai kotitalousvero).

Samaan aikaan Kiinan, Japanin, Kaakkois-Aasian ja Etelä-Aasian (eli Intian) valtavat ja kehittyneet valtakunnat ja kuningaskunnat pitivät eurooppalaisia suurelta osin satunnaisina kauppakumppaneina, joiden merkitys oli suhteellisen vähäinen.

Molemmat kuningaskunnat olisi liitetty mongolien valtakuntaan, ellei suurkaani Ogodei (Tšingis-kaanin kolmas poika, josta oli tullut suurkaani Tšingis-kaanin jälkeen) olisi kuollut, ja eurooppalaiset tumenit olisi kutsuttu takaisin mongolien pääkaupunkiin Karakorumiin.

Suhteellisen vakauden ansiosta pienemmät kuningaskunnat pystyivät myös lyömään omia kolikoitaan, ja noin sadan vuoden kuluessa (noin 1000-1100) suuri osa Euroopasta muuttui vaihtokaupan sijaan käteistaloudeksi. Tämä antoi talonpojille lisäkannustimen viljellä maata mahdollisimman paljon.

Euroopan kuningaskunnat eivät tähän asti olleet juurikaan yhtenäisiä. Monissa tapauksissa kuninkaat olivat yksinkertaisesti vaikutusvaltaisimpia aatelisia, miehiä, jotka saivat alamaisiltaan lojaalisuuslupauksia, mutta joiden kuninkaallinen valta rajoittui heidän henkilökohtaisiin maihinsa.