14 esimerkkilausetta sanalla «kirkon»

Kylän pappi soittaa kirkon kelloja joka tunti.

Papa on uskonnollinen mies, katolisen kirkon pää.

Salama iski kirkon salama-aitaan aiheuttaen suuren pauhun.

Kun näin hänen kävelevän kirkon käytävää pitkin, kurkkuani kävi kyhmy.

Tärkein piispa oli Rooman arkkipiispa, joka kristinuskon ensimmäisten vuosisatojen aikana oli yksi kirkon tärkeimmistä johtajista.

Ikonoklasmia johti myös siihen, että itäisen ja läntisen kirkon - ortodoksisen ja katolisen kirkon - välille muodostui lopulta pysyvä jako.

Paavin rooli kirkon johtajana syntyi useista syistä. Ensinnäkin Rooman kaupungin symbolinen valta antoi lisäpainoa Rooman arkkipiispan arvovallalle.

Piispat liikkuivat myös hallinnollisissa piireissä ja edustivat kirkon lisäksi myös kaupunkejaan kanteissa ja vetoomuksissa kuvernööreille ja yleiskokouksille.

Justinianus loi perinteen, joka kesti koko Bysantin historian ajan: keisari on sekä kristillisen kirkon hengellinen johtaja että itse valtakunnan maallinen hallitsija.

Sakramentit eli kirkon erityiset seremoniat merkitsivät elämän jokaista vaihetta syntymästä aikuisuuteen, avioliittoon ja hautaamiseen, ja ne toivat ihmisiä säännöllisesti kirkon luo.

Kuitenkin 1500-luvun lopulla eräät englantilaiset kirkon jäsenet alkoivat kiihdyttää lisäuudistusten puolesta. Puritaaneiksi kutsutut he pyrkivät hävittämään kaikki katolilaisuuden jäänteet Englannin kirkosta.

Latinankieli, kirkon kieli, toimi yhdistävänä tekijänä mantereella, joka koostui eristyneistä alueista, joilla kullakin oli oma murteensa; varhaiskeskiajalla kansakuntia, jollaisina me ne nykyään tunnemme, ei vielä ollut olemassa.

Lopullinen ja pysyvä jako läntisen ja itäisen kirkon välillä, joka oli tosiasiallisesti ollut olemassa jo vuosisatojen ajan, tapahtui vuonna 1054, kun paavi Leo IX ja patriarkka Mikael I erotti toisensa sen jälkeen, kun Mikael kieltäytyi tunnustamasta Leon ylivaltaa - tämä tapahtuma vakiinnutti läntisen ja itäisen kirkon välisen "suuren skisman" (skisma tarkoittaa "repeämistä" tai "jakautumista").

Lähes kaikki eurooppalaiset päätyivät lopulta kuulumaan latinalaisen kirkon jäseniksi (huomautus nimikkeistöstä: selkeyden vuoksi tässä luvussa käytetään termiä "latinalaiskirkko" eikä "katolinen kirkko" kuvaamaan Roomassa tänä aikana toiminutta läntistä kirkkoa, koska sekä läntinen että itäinen "ortodoksinen" kirkko väittivät olevansa yhtä lailla "katolinen": universaali). Instituutiona se yksin kykeni säilyttämään ainakin osan antiikin Rooman perinnöstä.