10 esimerkkilausetta sanalla «keisarikunnan»

Vespasianus oli yksi varhaisen keisarikunnan suurista keisareista.

Konstantinopolista tuli keisarikunnan vaurauden ja vallan keskus ja itse roomalaisen sivilisaation kristillinen "uusi alku".

Tämä järjestelmä jatkui koko Rooman historian tasavallan ja keisarikunnan ajan, ja maaherroilla oli valtava valta ja vaikutusvalta omissa maakunnissaan.

Koko varhaiskeskiajan ajan (Länsi-Rooman keisarikunnan lopusta 1100-luvulle asti) paaveja tunnustettiin harvoin kirkon hallitsijoiksi Italian ulkopuolella.

Rooman keisarikunnan loppuaikana Rooma ja Persia kävivät ajoittain hyökkäyksiä ja laajamittaista sotaa, eikä kumpikaan osapuoli kyennyt kukistamaan toista ratkaisevasti.

Rooman pääkaupunki oli siirretty Konstantinopoliin jo 4. vuosisadan alkupuolella, ja keisarikunnan itäpuoli säilyi koskemattomana, vaikkakin jatkuvan sotilaallisen painostuksen alaisena, vuoteen 1453 asti.

Kun kristinusko muuttui laittomasta kultista keisarikunnan viralliseksi uskonnoksi, katolinen kirkko otti käyttöön keisarikunnan alueen jakamisen hiippakuntiin, joita kirkkoherrat valvoivat. Tämä käytäntö on säilynyt kirkon hallinnossa tähän päivään asti.

Vain siksi, että jako teemasiin (tai teematoihin, Bysantin keisarikunnan hallinnollisiin osastoihin) oli onnistunut, Bysantin tappiot eivät olleet paljon suuremmat, kun otetaan huomioon sen ulkomaisten vihollisten vahvuus. Ajan myötä thémasista tuli itsenäisiä sotilasjärjestelmiä.

Rooman keisarikunnan aikana oli tehty todellisia myönnytyksiä tavalliselle kansalle, erityisesti sotilaille, ja ainoat ihmiset, jotka todella hävisivät lyhyellä aikavälillä, olivat vanhat patriisien eliittiperheet, joilla ei enää ollut keisarista riippumatonta poliittista valtaa (vaikka he toki säilyttivätkin varallisuutensa ja asemansa).

Feodaalijärjestelmä kukoisti varhaiskeskiajalla. Vaikka se sai alkunsa Länsi-Rooman keisarikunnan romahduksen jälkeisinä vuosisatoina, virallinen järjestelmä, jossa vasallit saivat maa-avustuksia lupaamalla sotapalveluksen kuninkaille (tai yhä useammin vastineeksi käteismaksuista sotapalveluksen sijasta), saavutti todellisen merkityksensä 1100- ja 1200-luvuilla.